Kansallisajattelijamme J.W. Snellman nuhteli Saima-lehdessään suomalaisia laiskuudesta ja juoppoudesta. Filosofilla oli tähän tietysti oikeus. Mutta entä kun hän asetti heimoveljilleen esimerkiksi raittiit ja ahkerat venäläiset. Perusteet hänellä eivät olleet suinkaan metafyysisiä, vaan taloudellisia. Kuopion kauppojen hyllyt pullistelivat Pietarissa tehdyistä tavaroista, kun tuo kaupunki kuopiolaisille oli muuten tuttu vain halkojen myyntimatkoista, joilta palattiin Snellmanin todistuksen mukaan "taskut tyhjinä ja länget kaulalla". Rahat kun oli juotu ja hevonenkin muutettu rahaksi samasta syystä.

 

Eli kun kerron venäläisistä juomatavoista ja ylettömästä votkan käytöstä eri aikoina, niin en tee sitä panetellakseni viattomia, vaan historialliseen totuuteen pyrkien. Venäjällä viinan kirot ymmärrettiin varhain. Olipa Helsingin Aleksanterin yliopistossa vaikuttava professori Baranovski perustamassa Suomeenkin raittiusseuraa, Kohtuuden ystäviä. Turmiolan Tommin kirjalliset esikuvat saattavat löytyä venäläisestä valistuskirjallisuudesta, mikä ei toki tee omaa Tommiamme vähemmän realistiseksi ja naturalistiseksi.

 

 

Kuva: Suomalaista vanhaa raittiusvalistusta: Turmiolan Tommin toilailuja.

Usein kohtuuton viinankäyttö yhdistetään köyhyyteen. Ajatellaan sen olevan sekä keino paeta arjesta kuin köyhyyden syykin. Vaikka kyllähän rikkaatkin juovat. Juomien laatu on vain parempaa ja juomat usein kevyempiä kuten viinit ja olut, mutta juuri ne näyttävät lisäävän alkoholin kulutuksen kasvua puhtaaksi spriiksi muutettuna ja asukasmäärään suhteutettuna.

 

Paloviinan alkuperästä eli keksijästä ei ole tarkkaa tietoa. Ainakin venäläiset ja puolalaiset ovat siitä aina kiistelleet. Slaavilainen nimikään ei tuo ratkaisua, varsinkin kun molemmissa mainituissa kielissä se johdetaan vesi/voda/woda -sanasta ja pitkälle jalostettua vettähän vodka tavallaan onkin.

 

Kuitenkaan slaavilaisuus ei vielä tee väkevien aineiden juojaa. Yhteinen paloviina näyttää olevan kaikille pohjoisille kansoille. Siellä missä ei viinirypäle kasva, siellä on etsittävä muita keinoja humaltua. Tähän tarkoitukseen kelpaa niin vilja kuin hunajakin, vaikka kyllä viinirypäleestä saadaan väkeviäkin aineita pontikasta konjakkiin.

 

Venäläisille itse aine ei merkitse juuri mitään. Aineen paha vaikutus voi olla ulkopuolista.

Kaikessa on kysymys tahdosta ja sitä ilmaisevasta sanasta. 1600-luvulla oluenjuonti väheni, koska siihen tarvittavaa humala-kasvia oli tuotu vihollismaasta eli Liettuasta. Vakoojat saivat tietää että sikäläinen humala oli noiduttu venäläisille turmiolliseksi. Kerron tämän siksi, että kuulun Smirnoff-votkan resepti on alunperin Venäjältä, jossa sitä on taas alettu valmistaa Smirnov-nimellä eli venäläistä, alkuperäistä nimeä myötäillen. Hämmästyttiin kun presidentti Jeltsin kehotti kansalaisia juomaa votkaa "yhdellä veellä eikä kahdella ähvällä". Siis ei vain tahto ja sana ole tärkeitä, myös oikeinkirjoitus on otettava viinan juonnissa huomioon. Ja todella monenlainen on votkan nimien kirjo nykyisin. Kuitenkin monet tunnustavat vain tutun ja turvallisen Stolitšnajan "laadusta riippumatta".

 

Kullakin alkoholilla on kansalliset piirteensä. Skotlantilaisilla viski, meksikolaisilla tequila, venäläisillä votka, japanilaisilla sake ja kai suomalainen koskenkorva-kossu on tietyssä mielessä kansallisjuoma, vaikka sen maine ei ole kiirinytkään yli rajojen. Meidän vientijuomammehan on Finlandia-vodka, joka ei kilpailussa ole pärjännyt ruotsalaiselle Absolut-votkalle, mikä ei viittaa minkään tietyn kansan hyvään tai huonoon viinapäähän.

 

Yleinen havainto on, että pohjoiset kansat, joiden alueella viinirypäleet eivät kasva, ovat kuuluisia paloviinan juonnistaan. Venäläiset erityisesti, mutta jos on uskominen venäläistä kaunokirjallisuutta ja matkailijoiden havaintoja, niin suomalaiset, ruotsalaiset ja englantilaiset eivät juurikaan jää heistä jälkeen. Varsinkin viimeksi mainitut kirjailija Leskovin mukaan ovat vaikuttaneet kielteisesti venäläisiin. Hänen kertomuksestaan taitavasta sepästä, joka pystyi kengittämään kirpun, saamme tietää että englantilaiset, joiden luokse hänet lähetettiin tuota ihmeellistä taitoaan esittelemään, opettivat venäläisen seppämestarin juomaan viinaa, kun eivät osanneet työtä arvostaa.

 

Tämä on hämmästyttävä tarina, mutta tuskin siitä selviää venäläisten runsaan alkoholin käytön syy. Venäläiset juovat paljon, mutta he eivät juo koskaan ilman syytä. Aina löytyy hyvä syy juoda votkaa. Eikä niitä ole historian saatossa tarvinnut edes itse keksiä. Yksi kaikille yhteinen selitys on meillekin tuttu: raskas työ vaatii raskaat huvit. Tässä syyssä on selittelyn makua. Kunnon syyn tulee olla pakonomainen. Ja sellaisia ovat juhlapäivät, ei votkan halpuus. Aina jostakin löytyy halvempaakin kuten esimerkiksi Ukrainasta jonne tehtiin viinan hakuretkiä Venäjän puolelta 1800-luvulla.

 

Juhlapäivät ovat syy, jotka löytyvät kalenterista: pääsiäinen, joulu, pyhän kolminaisuuden päivä, laskiainen, juhannus sekä Iljan päivä, joka vastaa suomalaista Jaakon päivää kylmine kivineen ja vesineen. Tärkeitä olivat paikalliset temppelijuhlat eli oman kylän kirkon pyhimyksen nimipäivä. Täytyy lisätä vielä talkoot, jossa kestitykseen votka kuului ehdottomana osana ja kyläkokoukset, joissa miehet päättivät kylän asioista. Kokoukset pidettiin kapakassa, jonne ei naisia päästetty. Kapakasta sai alkunsa myös kädestä tervehtiminen, kättä päälle vakuutuksen merkkinä. Muistaa kannattaa myös häät ja hautajaiset sekä vainajan muistopäivät eli 9. ja 40. kuoleman jälkeinen päivä sekä kuoleman vuosipäivät.

 

Juhliin liittyy myönteisenä se asia, että venäläinen syö juodessaankin tukevasti. Muistojuhlien pakolliselta ruokalistalta löytyy 14 ruokalajia. Kauanko juhlat yleensä kestivät ja paljonko juotiin ja syötiin? Kansatieteilijät ja kulttuurihistorioitsijat ovat merkinneet määriä muistiin. Seuraavat luvut liittyvät viljankorjuuseen, heinäntekoon ja yhteisten rakennusten harjannostajaisiin. Paikalla oli koko kylä, tässä tapauksessa viisisataa henkeä, joille oli varattu 100 ämpärillistä votkaa (ämpäri = 16 litraa). Juhlat kestivät kuusi päivää, joten kaikki saivat reilun puolikkaan päivässä! Määrä jakautui melko tasaisesti, kun aamulla otettiin ruuan kanssa, minkä jälkeen tanssittiin ja laulettiin. Kello kahden maissa syötiin päivällistä juomien kanssa ja sitten tanhuttiin ja laulettiin yhdessä noin iltakymmeneen asti, jolloin nautittiin iltapalaa ja mentiin nukkumaan.

 

Aamuisin juhlat olivat leppoisia, mutta vauhti kiihtyi iltaa kohti. Periaatteena olivat nyyttikestit, joihin osallistuttiin varallisuuden mukaan, kuka hankki ämpärillisen, kuka useamman. Seitsemänneksi päiväksi, jota ei laskettu juhlapäiväksi, naimattomat nuoret miehet keräsivät rahaa mahdollisiin krapularyyppyihin.

 

Vaikka juomisen määrä tuntuukin suurelta, niin juhlien seurallisuus ja suhteellinen harvalukuisuus lievensivät viinan turmiollista vaikutusta. Täytyy myös muistaa, että monet paastot vähensivät viinanjuontia. Usein toistuvat katovuodet eivät tarjonneet syytä talkoojuhliin ja juomiseen. Venäjän vanhauskoiset eivät ottaneet viinaa ollenkaan ja monet kristilliset lahkot kielsivät sen. Ehkä alkoholismin ongelmat eivät olekaan sidoksissa vain määrään, vaan myös juomatapoihin ja siihen millä mielellä pikariin tai lasiin tartutaan.

 

Oikeastaan yksi juomisen laji oli sellainen, joka saattoi johtaa juoppouteen. Se liittyi lahjuksiin. Valtion virkamiehet pyrittiin juottamaan humalaan oikeuden käytön helpottamiseksi. Silloin lainkäyttö perustui epämääräisiin lakeihin ja ennakkotapauksiin, joten tuomarin ja virkamiehen voitelua pidettiin tarpeellisena. In vino veritas -periaatteesta pidettiin kiinni vaikkei latinaa osattukaan. Vielä nytkin sanotaan, jos kysymys on liian mutkikas, että "tästä ei saa selvää ilman votkapulloa". Ja eiväthän märät lounaat ole vain venäläistä keksintöä.

 

Neuvostovallan aikana järjestettiin kuivia kausia, viimeisin Gorbatševin aikana. Seuraamukset olivat päinvastaiset kuin oli odotettu. Hinnalla säännösteleminen ei sekään ole auttanut, markkinoille on vain tullut lisää kelvottomia ja vaarallisia juomia. Silloin tällöin on laskettu alkoholiprosenttia, mikä sekään ei ole tilannetta parantanut. Muistan erään abhasialaisen viinitilan johtajan valituksen perestroikan ajoilta. Ensin oli pääsihteeri Brezhnev käynyt maistelemassa kaukasialaista viiniä ja tokaissut paikallisen puoluepampun kuullen, että olisi hyvää jos lorauttaisi vähän pirtua. Pirtuahan lorautettiin ja viini oli pilalla. Sitten tuli Gorbatšev joka sanoi: Saisikohan tätä alkoholittomana? Ja taas oli juoma pilalla. Ja mikä tärkeintä kansa ei tullut raittiimmaksi jos ei juopommaksikaan.

Alkoholin nauttimisessa meillä kaikilla on oppimista. Ja paras oppimestari lienee vuosisatainen kansan perinne, joka perustui hyvälle syylle ja mahdollisuudelle jonka sanelivat talous ja läheisten seura. Näin vapun alla tämä on hyvä pitää mielessä. Esimerkkini ovat siis raittiilta kansalta, josta Snellman kehotti ottamaan oppia.

 

Erkki Peuranen