100 vuoden taipaleelta

Vietämme Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlaa tilanteessa, jossa Venäjä ja venäläisyys on jälleen suomalaisten mielissä alistettu vihan ja diskriminaation kohteeksi. Aineksia tähän on riittämiin kansainvälisen politiikan kentillä, joten suomalaisten ennakkoluulot ovat saaneet riittävästi sytykettä kunnon vainovalkean aikaansaamiseksi.

Samaan aikaan monille suomalaisille, jotka ovat julistaneet omaavansa amerikkalaiset arvot, on tullut iho kananlihalle. Yhdysvaltain 45. presidentti Donald Trump on heidän mielestään kovin epäaito amerikkalaisuuden edustaja. Trumpin suurin virhe näyttäisi olevan hänen iskulauseensa: America first – Amerikka etusijalle! Kun kansalliset arvot poljetaan ja alistetaan kuvitteellisille  ja utopistisille isompien yhteisöjen arvoille, niin seuraus on kaiken todennäköisyyden mukaan vastareaktio.

Suomenkin etua voi edistää Suomessa, Pohjoismaissa, Euroopassa ja maailmalla laajemminkin ilman että syntyisi lojaalisuusvajetta milloin millekin Suomen kuvitteelliselle suojelijalle.

Tämä on hyvä huomioida, kun tarkastelemme menneitä sataa vuotta ja sitä antia, mitä Suomi on ollut Suomena ja minkälaisia kansainvälisiä vaikutteita, niin hyviä kuin huonoja, olemme olleet mukanamme raahaamassa.

Tällä viikolla julkistettiin Suomen kansallismuseon historia. Historian on koonnut kansien väliin Tuukka Talvio alaotsikolla: Ikkuna menneeseen ja tulevaan. Jokin aika sitten ilmestyi Mirja Metsolan ja Jukka Relaksen elämäkerta Sakari Pälsistä, tästä legendaarisesta tutkimusmatkailijasta, arkeologista, kirjailijasta ja kuvaajasta. Pälsihän työskenteli Kansallismuseossa, joten kirjat täydentävät hyvin toisiaan. Kirjat ovat paitsi hakuteoksia niin myös ahaa-elämyksiä tarjoavia faktoja ja tarinoita muinaisuudesta nykyisyyteen.

Suomen kansallismuseo sai alkunsa yhdistämällä Aleksanterin yliopiston kulttuurihistorialliset kokoelmat eräisiin pienempiin julkisiin kokoelmiin. Asetus muinaistieteellisestä toimikunnasta annettiin vuonna 1884. Kun Muinaistieteellinen toimikunta säilytti kokoelmiaan yliopiston museossa, niin voi vain arvata vallinneen tilanahtauden. Tässä syy uuden museotalon rakentamiseen.

Kokoelmat perustuivat aluksi pelkästään rahoista ja mitaleista. Lahjoittajina oli 1700-luvulla huomattavia kirkonmiehiä ja Ruotsin valtiovaltaa palvelleita henkilöitä, joista voisi mainita Turun piispan C.F.Mennanderin, professori H.G. Porthanin ja sotamarsalkka Augustin Ehrensvärdin.

Eksoottisena lahjoituksena voisi mainita kontra-amiraali Adolf Etholénilta saadut lahjoitukset. Etholén oli palvellut Venäjän laivastossa ja toiminut vuosina 1840-45 Alaskan kuvernöörinä. Hänen kaksi ensimmäistä lahjoitustaan menetettiin Turun palossa, mutta kolmesta myöhemmästä lahjoituksesta koostuva suuri kokoelma on sittemmin ollut tapana lukea Kansallismuseon arvokkaimpiin. Myös suomalaisia toimi Venäjän Alaskassa ja heiltä on saatu arvokkaita lisiä kokoelmiin. Ehkä eniten julkisuutta on saanut Suomen marsalkka Mannerheimin Venäjän palveluksessa suoritettu ratsastus Aasian halki. Retki oli tiedusteluretki, jolla pyrittiin kartoittamaan Kiinan vaikutusvaltaa Keski-Aasiassa ja kartoittamaan kulkureittejä armeijan mahdollista käyttöä varten. Mannerheimin peitetarinana oli tutkimusmatka ja kansatieteellisen aineiston kerääminen. Matka tuottikin Kansallismuseon kokoelmiin arvokkaita lisiä.

Suomen muinaismuistoyhdistys perustettiin 1.10.1870. Yhdistyksen kokoelmat siirtyivät 1893 valtion haltuun. Uuden talon suunnittelussa oli eri vaiheita. Arkkitehti Sebastian Gribenberg teki ehdotuksen museoksi Tähtitorninmäelle sijoitettuna 1895. Vuonna 1898 museolle löytyi tontti Etu-Töölöstä. Perusteluina olivat hyvät liikenneyhteydet ja sijainti Hakasalmen huvilan naapuristossa. Töölö oli ajankohtainen myös siksi, että sinne suunniteltiin uutta kaupunginosaa. Uuden talon suunnittelusta järjestettiin arkkitehtikilpailu 1901-02. Yhteensä 15 ehdotuksesta voittajaksi selvisi Geselliuksen, Lindgrenin ja Saarisen toimiston ehdotus. Uuden rakennuksen loppukatselmus pidettiin marraskuussa 1911. Yleisölle uusi rakennus avattiin vuonna 1916.

Vaikka Kansallismuseosta puhuttiin jo 1800-luvun puolella, niin nimen käyttöä haluttiin välttää 1900-luvun alussa, jottei nimi olisi ärsyttänyt venäläistä esivaltaa. Virallisesti museo oli vuoteen 1916 asti Valtion historiallinen museo. Kansallismuseon syntymäpäivää vietetään 31. tammikuuta vuodesta 1916. Museo on siis nyt 101 vuotta vanha.

Uusi talo oli upea. Se on tarjonnut arvokkaat puitteet Suomen historian eri kausien esittelyyn. Toisaalta talon interiöörit ovat olleet sen verran annettuja, että näyttelyt on pakotettu annettuihin tiloihin ilman, että tiloja olisi voitu muokata näyttelytoiminnan omien ehtojen pohjalta. Tämä on tilanne edelleenkin, mutta Kansallismuseon perusnäyttelyjen uudistamisen yhteydessä tilavaihteluja pyritään saamaan aikaan. Ajanmukainen museokauppa on rakennettu entisen arkeologisen osaston tiloihin. Uusi arkeologinen osasto avautuu tämän vuoden huhtikuussa ja sitä on rakennettu ottaen huomioon viimeiset tekniikan suomat mahdollisuudet. Itsenäisyyden ajan uusittu näyttely avautuu lähempänä 100-vuotispäiviä.

Jos museo elää uutta voimakasta kehityskautta, niin samaa voisi sanoa niistä henkilöistä, jotka ovat ratkaisevasti olleet mukana muokkaamassa Kansallismuseota. Erittäin mielenkiintoinen  ja vieläkin erittäin ajankohtainen persoona oli Sakari Pälsi. Hänen elämänvaiheensa ovat myös osa nuoren Suomen kasvu- ja kipuvaihetta. Lisäksi hän tutki kansojen elämää Siperiassa, Alaskassa ja Kanadassa. Paitsi että hän suoritti kaivauksia ja kuvasi suomalaista kansanluonnetta ja suomalaisten käyttämiä työkaluja, niin häntä kiinnosti ennen kaikkea ihmisen työ, siinä käytetyt menetelmät ja työkalut ja työn jälki. Hän on monessa esikuva tämän tutkimusalan ihmisille nyt ja myös tulevaisuudessa. Pälsin avulla voisimme riisua homekulttuurin omasta rakentamisestamme.

1.2.2017

Heikki Talvitie