Itämeren geopoliittinen asema ennen ja jälkeen vuoden 1809

Suomen Geopoliittinen Seura järjesti ensimmäisen Louhisaari seminaarin Askaisten koululla lauantaina 20.8.2016. Aiheet olivat sen verran kattavia, että osalleni langennut viimeinen alustus kärsi jo aikapulasta ja tuli siten vedettyä läpi eräitä keskeisiä teemoja radikaalisti supistaen. Siksi ajattelin kehitellä näitä ajatuksia hieman laajemmin blogin muodossa.

Geopolitiikka termiä ei ole käytetty lännessä sitten Neuvostoliiton hajoamisen. Se johtui pitkälti siitä, että Yhdysvallat jäi ainoana supervaltana tilanteeseen, jossa se kykeni käyttämään sotilaallista voimaa ilman vastareaktion pelkoa. Yhdysvaltain intressien laajentamispyrkimykset sotilaallisin keinoin eivät mahtuneet geopolitiikan piiriin, joka merkitys olisi tuonut niille huonoa pr-arvoa. Sen sijaan Yhdysvaltain sotilaalliset toimet sidottiin demokratian, markkinatalouden ja oikeusvaltio-käsitteen edistämiseen maailmalla eli yleisemmin ns. Vapaan maailman etujen puolustamiseen.

Samoin katsottiin, että jos jokin valtio  tai valtioyhtymä laajentaa omaa aluettaan maantieteellisesti, niin se ei ole geopolitiikkaa, jos se tapahtuu siten, että uudet alueet liitetään entisiin vapaaehtoisuuden pohjalta.. Näin Euroopan Unionin ja NATOn laajentuminen ei ole ollut tämän katsantokannan mukaisesti geopolitiikkaa.

Kun sekä Euroopan Unioni että NATO sitten laajenivat Venäjän rajoille tai lähelle sen ydinalueita ja kun Venäjä alkoi estää NATOn ja EU:n laajentumista näille ydinalueille sotilaallisin keinoin ensin Etelä-Kaukasiassa ja sitten Krimillä ja Ukrainassa, niin sanottiin Venäjän palanneen geopolitiikan tielle. Toisin sanoen lännessä on nähty geopolitiikka-termi negatiivisena käsitteenä ja että sen käyttö sopii Venäjän toimiin mutta ei lännen politiikan kuvaajaksi.

Geopolitiikkaa on kuitenkin harjoitettu niin kauan kun ihmisyhteisöt ovat merkinneet reviirejään maantieteellisellä eli alueellisella pohjalla. Ja se käsittää kaikki yhteisöt. Geopoliittisen tutkimuksen ja analyysin pitäisi lähteä enemmän tieteelliseltä pohjalta. Nykyisin se on lännessä tämmöistä tykkäämistä tai ei tykkäämistä, jolloin yhteisöt  tulevat kykenemättömiksi analysoimaan realistisesti toimintaympäristöään. Lännessä ja Suomessa on vallalla tyypillinen asetelma, jolloin vastapuolen geopolitiikalla selvitettävissä olevien turvallisuusintressien ymmärtäminen käsitetään niiden hyväksymiseksi. Samoin hyväksytään kaikki omien partnereiden teot ilman, että niitäkään kyettäisiin ymmärtämään eli analysoimaan oman päätöksenteon pohjaksi.

Itämeren alue 1700-luvulla eräin esimerkein

Kun Ruotsin suurvalta-asema romahti Pultavassa 1709 ja Venäjä valloitti 1710 Riian, Revallin ( Tallinnan ), Viipurin ja Käkisalmen, Pietari I julistautui keisariksi ja kirjoitti amiraali Fjodor Apraksinille Viipuriin, että tuon kaupungin valloitus mahdollistaa hänen  Nevan suistossa sijaitsevan uuden kaupunkinsa Pietarin nostamisen Venäjän toiseksi pääkaupungiksi. Pietarin kaupungille oli luotu etupiiri, jonka puitteissa kaupungin julistaminen pääkaupungiksi kävi mahdolliseksi.

Vastaavaa tehtiin Saksassa 1990-luvun lopulla. Saksalaisten tarkoituksena oli tehdä Berliinistä uudelleen pääkaupunki. Sitä ennen otettiin vuonna 1999 Puola, Tshekki ja Unkari  pikavauhtia NATOn jäseniksi. Täten luotiin  Berliinille itään päin turvallisuusalue ja siirrettiin kaupunki pois  varsinaiselta sotanäyttämöltä.

Suomen varhaisemmasta historiasta löytyy vastaava esimerkki Pähkinäsaaren rauhasta. Pähkinäsaaren rauhan keskeinen tehtävä oli Viipurin linnan aseman määrittely Hansaan ja Novgorodiin nähden. Viipurin linnan päällystö oli yksi rauhan asiakirjan allekirjoittaja. Kun linna takasi vapaan liikkuvuuden Hansan ja Novgorodin kauppareitillä, niin vastaavasti Viipurin linna sai kolme aluetta: Savon, Jääsken ja Äyräpään, joilla alueilla luotiin linnalle etupiiri sen turvallisuuden takaamiseksi.

1700-luku oli Suomen alueen kannalta tuskainen taival. Ensin alue jaettiin kahtia, kun Venäjä valloitti Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan. Sitten Venäjä miehitti Suomea 1713-1721. Kun Ruotsin Hattu-puolue sitten aloitti revanssisodan Venäjää vastaan 1741, niin seurasi toinen venäläismiehitys vuosina 1741-43 ja lisäalueiden luovuttaminen Venäjälle. Myös Kustaan sodat 1788-1790 merkitsivät sitä, että Suomen alue oli sotanäyttämönä ja vaikka enempää alueita Ruotsi ei menettänytkään, niin luotiin ilmapiiri, jossa Ruotsin laivasto oli uhannut Pietarin kaupunkia. Tällä tosiasialla tuli sitten olemaan laajempia seurauksia Itämeren alueella Napoleonin keskeisen politiikan, mannermaasulkemuksen ulottamiseksi alueelle.

Ruotsi ei siis 1700-luvulla kyennyt enää tehokkaasti puolustamaan Suomen aluetta. Siitä oli kokonaisuudessaan tullut eräänlainen puskurivyöhyke, jota käytettiin sotanäyttämönä. Suomessa tämän seuraukset tajusi ainakin Yrjö Maunu Sprengtporten. Hän perusti Savoon Suomen ensimmäisen upseerikoulun ja ryhtyi aktiivisesti kehittelemään malleja, millä Suomen alueelle saataisiin status, joka siirtäisi sen pois sotanäyttämön asemasta. Hän haki malleja Ruotsin yhteydessä ja Venäjän yhteydessä. Ruotsissa ei tietenkään tähän suhtauduttu myönteisesti. Venäjällä Suomen asemaa oli pohdittu Hattujen sodan aikana keisarinna Elisabetin toimesta. Sprengtporten käytti Suomen perustuslain malleina Alankomaiden ja Yhdysvaltain perustuslakeja ja esitteli tältä pohjalta asiaa keisarinna Katariinalle. Ennen Kustaan sotia Sprengtporten oli siirtynyt Venäjälle.

Itämeren alue 1800-luvulla eräin esimerkein

Tilsitissä 1807 oli sovittu Napoleonin ja Aleksanteri I:n kesken, että Venäjä tulee painostamaan Ruotsia myönteiseksi mannermaasulkemukselle. Tämän politiikan välikappaleeksi tuli Suomen alue. Aleksanteri oli ennemminkin kiinnostunut Turkista ja sen salmista eli tiestä Välimerelle. Kun Napoleon ei kuitenkaan halunnut päästää Venäjää liian vahvaksi tällä suunnalla, hän suositteli Aleksanterille Suomen valloitusta. Täten, totesi Napoleon, Venäjä saavuttaisi Ruotsiin nähden luonnolliset rajat eli Pohjanlahden.

Luonnollisista rajoista puhuttiin tuolloin vastapainona sopimuspohjaisille tai historiallisille rajoille. Tämä sama teema leimasi sitten itsenäisen Suomen alkutaivalta kun pyrittiin hankkimaan Suomelle luonnolliset rajat Itä-Karjalasta. Kuitenkin jo ensimmäinen rauhansopimus Suomen ja Neuvosto-Venäjän kanssa 1920 Tartossa perustui historiallisille rajoille.

Aleksanteri ryhtyi sitten Suomen valloitukseen. Edelleenkään koko Suomen alueen valloitusta ei nähty edellytyksenä Pietarin kaupungin puolustamiselle. Toisaalta kaupunkia uhkasi Ruotsin ranskalaisella rahalla rakentama Sveaborgin laivastotukikohta Helsingin edustalla.. Se oli Ruotsin avomeri- ja saaristolaivaston tukikohta, josta voitiin valmistella hyökkäystä Pietarin suuntaan. Venäjän pyrkimys oli siis  Sveaborgin ( sittemmin Viapori ja Suomenlinna ) valtaaminen ja eteneminen Turkuun.

Suomessa ei uskottu Ruotsin voivan enää puolustaa tehokkaasti Suomea. Pääarmeija perääntyi Ouluun ilman sotatoimia ja Sveaborgissa ei uskottu Ruotsin avomerilaivaston enää kykenevän muuttamaan tilannetta jäiden lähdettyä. Sveaborg antautui ja Turun johtomiehet piispa Tengström ja C.E. Mannerheim vannoivat uskollisuuden valan Venäjälle.

Haminan rauhassa 1809 Ruotsi luovutti Venäjälle loputkin Suomen alueen lääneistä ja lisäksi Ahvenenmaan.

Ruotsi oli todella ahdingossa. Suomen alue oli menetetty. Talous oli raunioina, kuningas ajettu maanpakoon ja ” pääministeri ” murhattu. Tuossa vaiheessa Ruotsin kruununperilliseksi valittiin ranskalainen marsalkka Jean Baptiste Bernadotte. Hän otti Ruotsin politiikan ohjat käsiinsä jo kruununprinssinä ja loi ns. vuoden 1812-politiikan.

Ruotsin 1812-politiikan perusteesit olivat:
-    puolueettomuus
-    Ruotsin politiikka ei saa suuntautua Venäjää vastaan
-    Ruotsin tulee katsoa, että Venäjän ja Englannin intressit eivät joudu ristiriitaan Itämerellä
-    Suomi jää Venäjälle eikä revanssiin pyritä. Sen sijaan saataisiin kompensaationa Norja
-    Englannin läsnäolo Itämerellä oli suotava Venäjän voiman tasapainottamiseksi

Tämä politiikka joutui sitten todelliseen tulikasteeseen Krimin sodan aikana 1854-56. Kuninkaana oli nyt Oskar I. Kun Englanti ja Ranska avasivat Krimin lisäksi toisen rintaman Itämerelle, niin ne lupasivat Ruotsille Suomen mikäli Ruotsi liittyisi sotaan Venäjää vastaan. Oskar ilmoitti, että Ruotsin liittymisen ehtona oli länsimaiden takeet Ruotsille, jotta se myös voisi pitää Suomen. Kun länsimaat eivät katsoneet voivansa suostua tähän, niin ne lupasivat Ruotsille Ahvenanmaan. Oskar vaati taas takeita, joita ei tullut ja Ruotsi jäi puolueettomaksi. Englannin ja Ranskan laivastot operoivat Gotlannin luonnonsatamista, joka sai venäläiset ilmoittamaan Ruotsille sen puolueettomuuden olevan puolueellista.

Lopulta 1870-luvulla Eurooppa muuttui perustaltaan kun Bismarck yhdisti Saksan. Oli selvää, että 1900-luku tulisi olemaan Saksan vuosisata. Myös tilanne Itämerellä muuttuisi.

Itämeren alue 1900-luvulla eräin esimerkein

1900-luvusta tulikin sitten Saksan vuosisata. Ensin käytiin kaksi maailmansotaa Saksan aseman määrittelemiseksi Euroopassa ja sen reuna-alueilla suhteessa muihin suurvaltoihin ja sitten maailmanlaajuisesti siirtomaaomistusten muodossa. Saksan antauduttua 1945 Saksa jaettiin kahtia. Siitä ja Berliinistä tuli Kylmän sodan symboli kahden ydinasevallan ja supervallan Yhdysvaltain ja Neuvostoliiton liittolaisineen kamppaillessa maailman herruudesta.. Neuvostoliiton hajottua Saksat yhdistyivät ja Saksasta on tullut Euroopan Unionin johtava poliittinen ja taloudellinen voima. Saksa voi laskea etupiirikseen koko EU-alueen sekä sen reunoilla olevan vapaakauppa-alueen. Sotilaallisesti Saksan asenne ja resurssit ovat sellaiset, että sen intresseissä ei ole ydinasevaltojen yhteenotot EU-alueella tai sen  reunoilla.

Toinen maailmansota ja sitten ydinase nosti Neuvostoliiton toiseksi supervallaksi. Venäjän ( Neuvostoliiton ) käytöstä analysoitaessa täytyy ottaa huomioon, että Venäjä on useasti historiansa aikana ollut erittäin heikko ja sitten taas toisinaan erittäin vahva. Mongolivalloitus, sisällissota 1918-19 ja Venäjän Federaation aloittaessa kansainvälisen oikeuden subjektina 1992 markkeeraavat heikkouden kausia kun taas Pietari Suuri kykeni työntymään merille, Aleksanteri I marssi Pariisiin suuren koaliittion johtajana ja oli Wienin kongressissa  johtava hahmo verrattuna muiden valtioiden päämiehiin. Kongressiahan vetivät sitten ammattimiehet. Stalinin Neuvostoliitto loi itselleen etupiirin koko itäiseen Eurooppaan.
Yleisesti voidaan sanoa, että Venäjästä on tullut erittäin heikko, kun ulkoiset tapahtumat ovat pakottaneet autoritäärisen johdon perääntymään sisäisesti tai sitten luopumaan vallasta. Toisaalta Venäjä on ollut vahva, kun itä tai länsi on hyökännyt Venäjälle, sortunut sinne ja luonut valtavan tyhjiön Venäjän täyttää.

Suomen itsenäisyys ja siihen liittyneet sodat ovat Venäjän keisarikunnan hajoamissotia. Näin siis sisällissota ja Saksan osallistuminen siihen, talvisota ja jatkosota. Suomen itärajan asemoinnista on ollut näissä kaikissa sodissa kyse.

Brest-Litovskin rauhansopimuksessa Saksa sai etupiiriinsä Suomen, Baltian ja Ukrainan. 1918 keväällä Saksa alkoi realisoida tätä saavutusta. Suomeen valittiin saksalainen kuningas ja Saksa lähetti Suomeen ns. Itämeren divisioonan von der Goltzin johdolla. Suomalaiset tekivät lisäksi Saksan kanssa sille edullisen kauppasopimuksen ja Saksa alkoi organisoida Suomen armeijaa. Saksa myös tyrmäsi Suomen haaveet saada Itä-Karjala omistukseensa, koska Saksa pyrki yhteistyöhön Leninin kanssa ajaakseen britit pois Muurmanskista. Baltiassa ei ollut tällaista myöntyväisyyttä Saksan yliottoa varten, vaan von der Goltzin oli otettava väkisin Baltia Saksan vanaveteen. Yhä edelleenkin von der Goltz on myönteinen hahmo Suomessa mutta kielteinen hahmo Virossa. Ukraina oli oma tapauksensa ja siellä Saksa toteutti erilaista miehityspolitiikkaa eri alueilla.

Saksa antautui sitten loppuvuodesta 1918 ja koko peli meni uusiksi. Suomi ja Baltia pääsi vapaaksi Saksasta. Ukraina meni sitten bolshevikeille tammikuussa 1919 ja Suomen asianhoitaja herra Gummerus poistui Kiovasta viimeisellä saksalaisella sotilasjunalla.

Täydellinen käänne Brest-Litovskista oli sitten vuonna 1939 solmittu Molotov-Ribbentrop sopimus Saksan ja Neuvostoliiton välillä. Siinä Puola paloiteltiin kahtia, Suomi sekä Baltia liitettiin Neuvostoliiton etupiiriin. Neuvostoliitto ryhtyi realisoimaan nyt omia etujaan ja neuvotteli tukikohtasopimukset Baltian maiden kanssa jotka sitten johtivat näiden maiden liittämiseen Neuvostoliiton yhteyteen. Suomi taisteli talvisodan, joka oli Suomen varsinainen vapaussota. Suomi oli yksin ja kykeni puolustautumaan niin tehokkaasti, että  uusi raja Neuvostoliiton ja Suomen välillä vastasi suurin piirtein Pietari Suuren rajaa. Jatkosota oli sitten yhdessä Hitlerin Saksan kanssa ja se päättyi sittenkin erillisrauhaan ja Moskovan rauhan rajoihin. Joitakin poikkeuksia oli, joista huomattavin Petsamon menetys. Edellytyksenä oli myös saksalaisten ajaminen pois Suomen alueelta, joka johti sitten Lapin sotaan. 1948 Suomi solmi Neuvostoliiton kanssa YYA-sopimuksen, joka kuitenkin tunnusti preambulassaan Suomen oikeuden pysytellä suurvaltaristiriitojen ulkopuolella. Tältä pohjalta kehittyi Suomen puolueettomuuspolitiikka.

Neuvostoliiton hajoaminen 1991 vertautuu vaikutuksiltaan Itämerellä Saksan antautumiseen vuonna 1918 sillä erolla, että 1918 Itämereltä katosi voimakeskus kokonaan Saksan sorruttua ja Venäjän ollessa sisällissodan keskellä. 1991 länsi täytti sen tyhjiön, jonka Neuvostoliitto jälkeensä jätti.

Itämeren alue 2000-luvulla eräin esimerkein

Ruotsi oli siis pysynyt puolueettomana koko 1900 luvun. Suhteessa Suomeen ja Baltiaan Ruotsi kehitti doktriinin osaksi 1812-vuoden politiikkaa.  Siinä Suomen ja Baltian itsenäisyys olivat Ruotsin intresseissä, mutta Ruotsi ei kyennyt takaamaan näiden maiden itsenäisyyttä . Siten esim. talvisodassa Ruotsi auttoi Suomea humanitäärisesti, taloudellisesti, toimitti aseita ja lähetti vapaaehtoisia. Se ei kuitenkaan osallistunut valtiona talvisotaan Suomen puolustamiseksi. Tämä on ollut Ruotsin asenne ja 2000.luvulla siihen on tullut lisäyksenä, että Ruotsi toteuttaa eurooppalaista solidaarisuutta. Perssonin hallitus lähti siitä, että Ruotsi itse määrittelee sen, miten eurooppalainen solidaarisuus kussakin tapauksessa erikseen merkitsee. Fredrik Reinfeldtin hallitus, jossa ulkopolitiikkaa johti Carl Bildt, lähti paljon kokonaisvaltaisemmasta ja epämääräisemmästä tulkinnasta. Sillä pyrittiin kait luomaan käsitys siitä, että Ruotsi olisi valmis myös sotilaallisiin toimenpiteisiin eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä eikä määritelty mitään erityistä aluetta, jossa tämä olisi mahdollista. Bildtin ulkopolitiikka loi epäilyksen siitä, että Ruotsin olisi luopumassa 1812-vuoden politiikasta. Ensimmäisessä linjapuheessaan Bildt totesi, että 1812-vuoden politiikka on palvellut ruotsia hyvin, mutta nyt se on loppu.

Kun pääministeri Stefan Löfven esiintyi Kultarannan seminaarissa 2016, niin hän painotti taas sitä, että Ruotsi on ollut yli 200 vuotta rauhan tilassa ja että tämä politiikka edelleen ohjaa Ruotsin toimintaa.

Kun Ruotsi ja Suomi tekevät nyt yhteistyötä sotilaallisella alalla, niin Ruotsin taholta on selvästi ilmaistu, että se ei johda puolustusliittoon maiden välillä. Mistä sitten on kyse? Ensinnäkin Ruotsin intresseissä on Suomen puolustuskyvyn vahvistaminen. Toiseksi niin kuin syksyllä 1940 Ruotsi oli valmis menemään kovin pitkälle Suomen kanssa jopa eräänlaisen valtioliiton muodossa, niin nytkin on kyse siitä, että Ruotsi pyrkii tukemaan Suomen pyrkimyksiä pysytellä ennakoidun ja vakaan politiikan piirissä. 1940 sekä Saksa että Neuvostoliitto oli Suomen ja Ruotsin lähentymistä vastaan. Nyt kummankaan taholta ei aseteta tälle esteitä kunhan se pysyy näissä puitteissa eli kun kumpikin on sotilaallisesti liittoutumattomia.

Ruotsi näkee Yhdysvaltain läsnäolon Itämeren alueella tasapainottavan Venäjän voimaa. Missä määrin ns. isäntämaasopimukset, jotka Suomi ja Ruotsi ovat allekirjoittaneet NATOn kanssa luovat kuvaa siitä, että Venäjä katsoo näiden maiden alueiden olevan Venäjän potentiaalisten vihollisten käytössä kriisitilanteessa, on vielä tässä vaiheessa epäselvä. Joka tapauksessa on selvää, että Venäjän tulkinta näistä sopimuksista määrittää Venäjän toimenpiteet kriisitilanteessa.

Venäjä on pystynyt 2000-luvulla puolustamaan etujaan ydinalueidensa lähellä sotilaallisesti. Tähän kategoriaan kuuluvat Georgian sota, Krimin valtaus ja sota Ukrainan itä-osissa. Toisin sanoen lännen organisaatioiden laajentuminen Etelä-Kaukasiassa ja Mustalla merellä Venäjän kustannuksella, on johtanut Venäjän sotilaallisiin vastatoimiin.

Lisäksi Venäjä on kyennyt hyödyntämään Euroopan Unionin heikkoutta ja nyt Brexit on luonut uuden tilanteen, jossa EU kääntyy pitkälti sisäänpäin. Tätä vahvistaa maailman pakolaiskriisi. Eurooppa on hankkinut Turkilta lupauksen siitä, että Turkki ei päästä pakolaisvirtaa Eurooppaan, koska Eurooppa ei kykene noudattamaan arvojaan, jos se haluaisi itse päättää omasta rajapolitiikastaan eli sulkemalla rajansa. Samoin Suomi kykenee noudattamaan Lapin raja-asemilla eurooppalaista arvopolitiikkaa, kun se on pyytänyt Venäjää hoitamaan rajojaan siten, että Suomeen ei sitä kautta tule turvapaikan hakijoita. Tämä luonnollisesti vahvistaa niin Turkin kuin Venäjänkin asemia.

Samalla Yhdysvallat on käymässä repivää vaalitaistelua eikä halua tällä hetkellä mihinkään radikaaliin voimapoliittiseen mittelöön Venäjän kanssa. Tämä luo seuraavan vuoden ajaksi otollisen tilanteen Venäjälle harjoittaa omien etujensa mukaista politiikkaa Euroopassa ja Lähi-Idässä. Lisäksi on selvää, että Venäjän kyky operoida Etelä-Kaukasiassa ja Keski-Aasiassa on noussut.

Itämerellä vaikuttavat nyt lännen pakotteet Venäjää kohtaan ja Venäjän vastapakotteet. Sotilaallinen toiminta on Itämerellä lisääntynyt voimakkaasti ja nyt olemme Venäjän ydinalueiden vierellä toisin kuin oli laita Etelä-Kaukasiassa ja Mustalla merellä. Taktisia ydinaseita kehitetään nyt molemmin puolin ja Venäjällä ne kuuluvat divisioonaportaan aseistukseen. Sekä länsi että Venäjä liehittelevät Valko-Venäjän presidenttiä  Aleksandr Lukashenkoa, sillä Valko-Venäjältä käsin voidaan eristää Baltia muusta NATO-alueesta.

Suomen tasavallan presidentti Sauli Niinistö on esittänyt , että Itämeren ilmaliikenteelle luotaisiin turvallisuutta lisääviä toimenpiteitä mm. ns. transpondereiden muodossa. Tiedettäisiin, missä koneet lentävät. Aloite on ollut mahdollinen, koska molemmat osapuolet lentävät välillä ilman havaittavuutta. Jotta prosessi  voisi laajeta myös muihin turvallissussektoreihin, niin olisi ensiarvoisen tärkeätä, että siinä otetaan huomioon niin Venäjän intressit kuin kaikkien NATO- ja EU-maiden intressit. Kyseessä on siis varsin laaja prosessi, jossa kaikille on suotava osallistumisoikeus ja jossa sovitaan asialistasta.

On paljon suomalaisia, jotka katsovat, että nyt ei ole liennytyksen aika ja että jos tasavallan presidentti sitä yrittää, niin olisi parasta pysytellä perustuslain puitteissa. Presidentti on vastannut, että perustuslain puitteissa on pysytty ja asiasta vallitsee valtioelinten välillä yhteisymmärrys.

Oli miten oli, niin vaihtoehto on sodan tie Itämerellä.. On vaikea keksiä, mitenkä se edistäisi Suomen ja suomalaisten intressejä.

Espoossa 22.8.2016

Heikki Talvitie