Patsaat puhuvat

Syyskuun 5. päivänä 2012 eli 73 vuotta siitä kun synnyin Viipurissa, Aleksei Makarkin julkaisi mielenkiintoisen artikkelin Viipurin patsaista ja muistomerkeistä. Artikkelin otsikko oli: Muistomerkit ja identiteetin etsintä. Tänään 17.9.2012 professori Maria Lähteenmäki kirjoittaa Helsingin Sanomissa kuinka poliittinen turismi muuttaa maailmaa. Hän lähtee siitä, että luovutettujen alueiden muistomerkit ja niiden takana olleet hankkeet lisäävät vuoropuhelua suomalaisten ja venäläisten kesken. Tämä taas murtaa ennakkoluuloja ja lisää suvaitsevaisuutta.

Näin varmaan on. On kuitenkin syytä olla varovainen, jotta patsaat, joilla on voimakas symboliarvo, eivät muuttuisi olosuhteiden vaihdellessa erilaisten arvojen kiistakapuloiksi.

Helsingissä on jo autonomian ajalta patsaita, joilla on suomalaisille merkittävää symboliarvoa. Aleksanteri II seisoo keskellä suurtoria. Aleksanteri I on sijoitettu Yliopiston kirjaston pihalle vähemmän näkyvään paikkaan. Kun Suomi itsenäistyi niin yleisesti ottaen Aleksanterinkadut säilyivät kun taas Nikolainkadut vaihtoivat nimeä. Aleksanterit olivat hyviä, Nikolait pahiksia.
Teuvo Auran ylipormestarikaudella keisarinnan kivi sai uudelleen kaksoiskotkansa tosin neuvostolähettiläältä saadun esteettömyyden tultua todetuksi.

Sotien jälkeisenä aikana pystytettiin muistomerkkejä rauhalle ja ystävyydelle; patsaita, puistoja ja kujia. Erityisen mielenkiinnon kohteena olivat ne talot, joissa Leninin tiedettiin oleskelleen. Talojen seiniin ilmestyi muistolaattoja ja jokin huoneistokin kunnostettiin museoksi.

Vuonna 1993 Viipurin linna vietti 700-vuotisjuhliaan. Olin Suomen valtuuskunnan puhemies ja pidin silloisille viipurilaisille puheen Punaisen lähteen torilla. Leninin patsas torin toisella puolella ei enää symboloinut Venäjän ideologista yhtenäisyyttä, mutta kylläkin poliittista yhtenäiskulttuuria, johon Viipurikin siis kuului. Torin oikealla laidalla oli talo, johon molemmat hammaslääkäri-vanhempani olivat perustaneet ensimmäisen vastaanottonsa. Olin myös läsnä, kun Torkkeli Knuutinpojan patsas vihittiin uudelleen linnan juhlien kunniaksi.

Pietari I vai Suomen leijona

Kun Viipurissa vuonna 1910 vietettiin kaupungin valtauksen 200-vuotisjuhlia, niin Pietari I sai sinne patsaansa paikkaan, josta venäläinen tykistö piiskasi kaupunkia. Pietari katsoo Viipurin linnaa lounaasta, Knuutinpoika idästä. Viipuri sai myös kaatuneiden venäläisten sotilaiden muistomerkin. Elettiin venäläisen nationalismin nousuhuumaa ja Suomen suuriruhtinaskunnan privileegiot ja separatismi eivät olleet venäläisten mieleen.
Kun Suomi itsenäistyi, niin Viipurissa Pietari I:n patsas siirrettiin museoon ja kaatuneiden venäläisten muistomerkki sai lähteä. Tilalle ilmestyi Suomen leijonaa esittävä patsas. Neuvostojoukkojen marssiessa Viipuriin Moskovan rauhanehtojen mukaisesti maaliskuussa 1940 Suomen leijona sai lähteä ja Pietari I:n patsas pääsi taas ulkoilmaan. Suomalaisten joukkojen vallatessa Viipurin 1941 osat vaihtuivat jälleen. Pietari korvattiin leijonalla eikä Pietari päässyt enää museoon. Osat vaihtuivat taas kesällä 1944 neuvostojoukkojen vallattua Viipurin. Pietari pantiin paikalleen ja Suomen leijona on osittain tallella pahoin vaurioituneena.

Viipuriin jäi paljon suomalaista ulkoilmataidetta. Sekä Mäntysen hirvi että Liipolan poika ja karhu ovat Torkkelin puistossa edelleen. Kaupunki on kuitenkin kokenut uuden aallon patsaita ja muistomerkkejä. Kun venäläiset viettivät Viipurin valtauksen 300-vuotisjuhlia, niin 2010 elettiin jälleen aikaa, jolloin oli tarvetta nostaa venäläistä kansallistunnetta. Viipuri sai tässä yhteydessä amiraali Apraksinin patsaan. Amiraali oli se, joka johti Viipurin valtausta 1710. Muutama viikko tämän jälkeen Viipurissa avattiin Eremitaashin filiaali Viipurin entisöityyn taidemuseoon.  Näin arkkitehti Uno Ullbergin mestariluomus sai kunnianosoituksen myös venäläiseltä taholta. Viipuriin pystytettiin jälleen myös Mikael Agricolan patsas venäläis-suomalaisena yhteistyönä.

Borodinon muistot

Borodinon taistelun 200-vuotisjuhliin tänä vuonna Viipurin kaupungin johto oli valinnut mielenkiintoisen muistomerkin kunnostamisen. Kenraali Alexander Amatus Thesleffin hautamuistomerkki kunnostettiin juhlan kunniaksi. Thesleff oli myöhemmin urallaan Aleksanterin yliopiston sijaiskansleri ja kenraalikuvernöörin sijainen. Viipurin kaupunki oli kutsunut juhlaan Tomas Thesleffin suvun edustajana.

1812-vuoden 200-vuotisjuhliin kuului myös Turussa vietetty seminaari ja näyttely, jotka kuvasivat Aleksanteri I:n ja Bernadotten tapaamista. Turussa paljastettiin myös patsas, jossa Aleksanteri istuu ja Bernadotte seisoo. Tämä on silloisen protokollan mukaista. Sen sijaan Bernadotte on puettu ranskalaisen marsalkan asuun ja kunniamerkkeihin. Tässä kuvanveistäjä on hairahtunut pahemman kerran. Bernadotte oli paikalla Ruotsin kruununprinssinä ja valtakunnan tosiasiallisena hallitsijana. Aleksanteri ja Bernadotte vakuuttivat toisiaan siitä, että Napoleonia vastaan taistellaan yhdessä eikä erillisratkaisuihin mennä. Tämä oli molempien intresseissä.

Kun Lappeenrantaan on suunnitteilla Tieto- ja näyttelykeskus, joka kertoisi myös Suomen sodista ja alueen historiasta, niin eräs idea on ollut pystyttää Lappeenrannan bastioonin alueelle Suvorovin patsas. Kun generalissimus Suvorov oli nimenomaan Vanhan Suomen linnoitusketjun luoja, niin mielestäni häntä muistettaisiin parhaiten Kyminlinnaan sijoitetulla muistolaatalla.