SADAN VUODEN TAIPALEELTA IV

KARJALAN KYSYMYS

7-8.9.2017 järjestettiin Petroskoissa suomalaisten ja venäläisten historioitsijoiden seminaari, jossa tarkasteltiin erityisesti kahta vuosilukua: 1617 ja 1917. Vuosi 1617 oli Stolbovan rauhan vuosi, jossa rauhassa Ruotsi saavutti lakipisteensä levittäydyttyään itään vuodesta 1150 alkaen. Stolbovan rauhan raja lukuun ottamatta Inkerinmaata oli sitten autonomisen suuriruhtinaskunnan raja Venäjän imperiumin sisällä vuodesta 1812 ja lopulta Tarton rauhassa 1920 Suomen ja Neuvosto-Venäjän raja seurasi Stolbovan rauhan rajaa niin kuin se oli suuriruhtinaskunnan osalta ollut voimassa. Sekä vuosina 1617 ja 1920 Venäjä oli heikkouden tilassa.

1600-luvun alkua kutsutaan Venäjällä sekasorron ajaksi ( smutnoe vremja ). Minulle oli yllätys kuulla, missä määrin tsaarinvallan heikkeneminen johti alueilla yhteydenottoihin naapurikansoihin ja itsemääräämisoikeuden vaatimuksiin. Näin tapahtui Novgorodissa 1611, jolloin Ruotsi ja Novgorod ryhtyivät liittosuhteisiin. Tätä edesauttoi ruotsalaisten Novgorodin miehitys Jaakko De la Gardien johdolla. Jaakko De la Gardie vei Novgorodista suuren määrän asiakirjoja esim. veroluetteloita siltä varalta, että Ruotsi olisi myöhemmin saanut alueen haltuunsa. Samanlainen oli tilanne 1917-20 ja sitten 1991-2000. Moskovan ukaasit menettivät alueellisen merkityksensä ja irtiottoja tapahtui.

Toinen vuosiluku 1917 liittyy tietenkin I maailmansotaan, Suomen itsenäistymiseen, Neuvosto-Venäjän Suomen itsenäisyyden tunnustamiseen ja Venäjän vallankumoukseen. Nämä kaikki kuuluvat tietyllä tavalla yhteen ja niitä on tulkittu kovin eri tavoilla eri aikoina viimeisten sadan vuoden aikana. Tulkinnat hajoavat jopa maiden sisällä saatikka sitten kansainvälisesti. Petroskoin seminaari oli varsin antoisa erilaisten näkökohtien esilletuojana.

Minua itseäni kiinnosti Karjalan kysymys varsin kokonaisvaltaiselta kannalta. Karjalan kysymyshän ei rajoitu vain viimeiseen sataan vuoteen vaan kuuluu Ruotsin ja Venäjän historiaan ainakin Pähkinäsaaren rauhasta ( 1323 ) alkaen. Ruotsalaiset valloittivat Käkisalmen läänin vuonna 1580, mutta luovuttivat sen takaisin Venäjälle 1595 Täyssinän rauhassa. Stolbovan rauhassa Käkisalmen lääni siirtyi jälleen Ruotsille, joka sai myös suuren osan Inkerinmaata. Näissä vaiheissa Käkisalmen läänin ortodoksinen väestö siirtyi osittain Tveriin ja Valdaille, osa menehtyi ja osa jäi Ruotsin valloittamalle alueelle, vaikka esim. ortodoksisten pappien tilanne ja koulutus oli pitkään epäselvä. Käkisalmen lääni liitettiin voittomaana Inkerin ja Liivinmaan kanssa kenraalikuvernöörikuntaan, jonka keskus oli Narvassa. Narvan keskeinen merkitys Ruotsille oli tullut esille jo Täyssinän rauhassa, jossa Ruotsi luopui Käkisalmen läänistä saadessaan pitää Viron omistuksensa, Narvan ja Revalin.

Vuonna 1700 nuori Kaarle XII voitti venäläiset Narvassa, kääntyi sitten kohti länttä ja jätti itärajan tyhjäksi. Pietari Suuri perusti Pietarin kaupungin 1703 ja tuhottuaan Ruotsin armeijan Pultavassa 1709, valloitti Riian, Revalin, Viipurin ja Käkisalmen 1710. Näiden valloitusten ansiosta Pietari Suuri julisti Pietarin kaupungin Venäjän pääkaupungiksi 1712. Ruotsi tunnusti Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan menetykset Uudenkaupungin rauhassa 1721. Venäjän valloitettua Suomen loputkin läänit Ruotsilta 1808-09 keisari Aleksanteri I nosti Suomen kansakuntien joukkoon ja loi Suomen suuriruhtinaskunnan laajalla autonomisella pohjalla. 1812 ns. Vanha Suomi ml. Laatokan Karjala ja Karjalan kannas siirrettiin Suomen suuriruhtinaskunnan osaksi.

Suomalaiset aloittivat kansakunnan rakentamisen 1820-luvulla, kun Kalevalan ensimmäinen versio ilmestyi. Runoja kerättiin Suomesta, mutta varsinainen runokokoelma, joka on myös Kalevalan pohjana, tuli Vienan Karjalasta, vähäisemmässä määrin Aunuksen Karjalasta. Karelianismi ja pansuomalaisuus olivat pohjana Suur-Suomi idealle, joka vaati Suomelle luonnollisia rajoja autonomian laajentamisen ja sitten itsenäisyyden tultua ajankohtaisiksi. Syntyi ns. Itä-Karjalan kysymys.

Leninin neuvostohallitus tunnusti Suomen itsenäisyyden vuoden viimeisenä päivänä 1917, koska Saksa painosti siihen ja koska Trotskin johtamat sotatoimet olivat viemässä kohti aselepoa Brest-Litovskissa. Saksalaiset sopivat 3.3.1918 allekirjoitetussa rauhassa, että Venäjä tyhjentää sotavoimansa Suomesta, kun saksalaisten lähettämä itämeren divisioona nousee maihin ja saapuu Helsinkiin. Leninin viimeinen aselähetys Suomen punaisille tapahtui juuri ennen rauhan allekirjoittamista. Sen jälkeen Leninin kädet olivat sidotut Suomen suunnalla. Suomi jätettiin osaksi Saksan Itäimperiumia.

Saksan hävittyä maailmansodan ja Venäjän ollessa vallankumouksen piirissä Suomi todella itsenäistyi. Tarton rauhanneuvotteluissa 1920 Suomi vaati itselleen koko Itä-Karjalaa eli Kuolaa, Vienan Karjalaa ja Aunuksen Karjalaa. Suomi ajoi voimakkaasti paikallisen väestön pyrkimyksiä saavuttaa itsemääräämisoikeus. Tartossa ratkaisuksi tuli Itä-Karjalan autonomia, jonka vahvistamiseksi Suomi kävi ns. heimosotia 1920-22 Vienan ja Aunuksen Karjalassa.

Suomalaiset tarkoittivat tällä paikallisen väestön autonomiaa suhteessa Venäjään. Neuvosto-Venäjä suunnitteli kyllä autonomiaa, mutta täysin erilaiselta pohjalta. Lenin kutsui Edvard Gyllingin Petroskoihin muodostamaan Karjalan Työväen Kommuunia. Punaisten pakolaisten ja sitten Amerikasta tulleiden suomalaisten avulla piti saavutettaman autonomia, joka sitten myöhemmin julistettaisiin Karjalan Autonomisen Neuvostotasavallan nimellä.

Lenin ja Stalin tukivat Gyllingiä kansainvälisen paineen alla. Gyllingin suomalainen eliitti Karjalassa ( n. 1% koko väestöstä ) ajoi suomalais-karjalaista Karjalaa, jossa suomen ja karjalan kielet olisivat olleet viralliset kielet venäjän kielen kustannuksella. Tähän Karjalaan piti liittää vallankumouksen edetessä vasta itsenäistynyt Suomi sekä Skandinaviasta Ruotsi ja Norja. Kansainvälisen paineen hellittyä alkoi vastaliike Stalinin toimesta. Kirovin murha laukaisi laajan terrorin Karjalassa. Gylling syrjäytettiin 1935 ja suomalaiset siirtolaiset Karjalassa kokivat kollektiivisen likvidoimisen 1937 ja 1938. Hitlerin valtaannousu ja Suomen harjoittama politiikka saivat Karjalassa aikaan ns. Suomi tekijän seurauksineen. Alueen väestöön ei enää luotettu.

Stalinin ja Hitlerin sopimus vuodelta 1939 siirsi Suomen jälleen Neuvostoliiton etupiiriin. Talvisodassa Neuvostoliitto/Venäjä halusi itselleen Suomen suunnalla turvalliset rajat. Suomi taisteli menestyksellisesti, mutta suurvalta Neuvostoliitto vei lopulta voiton ja niin Moskovan rauhassa Suomi menetti Karjalan kannaksen ja Laatokan Karjalan. Tämän alueen koko väestö evakuoitiin. N. 400.000 karjalaista asutettiin muualle Suomeen. Jatkosodassa Suomi tukeutui Saksaan. Menetetyt alueet piti saada takaisin ja Itä-Karjala tuli liittää Suomeen.

Suomi valloitti menetetyt alueet takaisin 1941 ja miehitti Itä-Karjalaa siltä osin kun se kuului Suomen rintamavastuulle. Hyökkäys Itä-Karjalaan oli myös Saksan sotilasjohdon vaatimus Leningradin saarron tehostamiseksi. Miehityksen aikana Suomi pyrki Itä-Karjalassa eräänlaiseen etniseen puhdistukseen. Suomen- ja karjalankieliset olivat erikoisasemassa ravinnon, työn saannin ja koulutuksen osalta muihin kansallisuuksiin verrattaessa ( esim. venäläiset, ukrainalaiset ja valkovenäläiset ). Hyvin varhain miehityksen alettua Suomen sodan johdolle selvisi, että Suomen mahdollisuudet pitää Itä-Karjala olivat lähes olemattomat ja evakuoimissuunnitelmia alettiin laatia jo vuoden 1943 alusta alkaen.

Jatkosota ei päättynyt Suomen ehdottomaan antautumiseen, joka oli ollut liittoutuneiden vaatimus. Suomi sai erillisrauhan ja soti sitten vielä saksalaiset pois maasta. Kylmän sodan vuosina Suomi solmi YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa, jonka sopimuksen perusidea oli, että Suomi ei luovuta aluettaan Neuvostoliiton vihollisten käyttöön ja että Suomi puolustaa omaa aluettaan Neuvostoliiton vihollisilta.

Neuvostoliitto uudisti Karjalan kannaksen paikannimistön mutta Hiitolasta ylöspäin suomalais-karjalaiset nimet säilyivät. Menetetyt alueet asutettiin Neuvostoliiton toimesta Ukrainasta ja Valko-Venäjältä tulevalla väestöllä. Vasta paljon myöhemmin myös Venäjän karjalaista väestöä palasi kotiseuduilleen.

Neuvostoliiton hajottua myös Suomen ja Karjalan tasavallan kesken solmittiin uusia kauppa- ja kulttuurisuhteita. Varsinkin puun tuonti Karjalasta Suomen teollisuuden käyttöön on ollut merkittävää. Karjalan tasavallasta on siirtynyt paljon suomenkielistä väestöä Suomeen ja erityisesti Karjala on menettänyt suomenkielen opettajansa. Tätä puutetta on pyritty korvaamaan Suomesta lähetetyillä opettajilla. Suomenkielisillä on Karjalassa teatteri ja lehti, mutta resursseista on pulaa.

Suomesta tuli vuonna 1995 Euroopan Unionin jäsen. Kuten sanonta kuuluu, niin Suomi kuuluu länteen. Suomen kohtalo on kuitenkin ollut etupäässä kiinni idästä ja sen suhteellisesta voimasta länteen verrattuna. Suomi ja NATO osallistuvat Ruotsin järjestämiin sotaharjoituksiin, jolla pyritään turvaamaan Ruotsin alue mahdollisessa kriisitilanteessa. Sitooko tämä Ruotsin alueen Baltian puolustamiseen? Sillä on merkitystä meillekin. Venäjä aloittaa taas yhdessä Valko-Venäjän kanssa Zapad-nimellä kulkevan harjoituksen, jonka tarkoituksena on turvata Venäjän strategiset edut Itämerellä. Kyse on Suomenlahdesta, Pietarin kaupungista ja Kaliningradista.

Tilanteen nyt Itämerellä kiristyttyä on ensiarvoisen tärkeätä, että Suomessa harjoitetaan yhteistyötä Karjalan tasavallan kanssa mutta huomioidaan Suomi-tekijästä historian kuluessa Suomen ja Venäjän karjalaisille aiheutettu ahdinko.

Espoo 13.9.2017

Heikki Talvitie

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.