Suomen viimeinen suurlähettiläs Neuvostoliitossa ja ensimmäinen suurlähettiläs Venäjällä koskaan

Eräs venäläinen lehti pyysi minulta juttua siitä, minkälaista oli olla Suomen viimeinen suurlähettiläs Neuvostoliitossa ja Suomen ensimmäinen suurlähettiläs Venäjällä koskaan. Tässä juttuni – tai pikemminkin ajatelmani – aiheesta.

Minut nimitettiin Suomen suurlähettilääksi Moskovaan 1.9.1988 lukien. Vähänpä silloin aavistin, että lähtisin neljän vuoden kuluttua takaisin Suomeen, en Neuvostoliitosta vaan Venäjän Federaatiosta. Lentäväksi lauseeksi matkalta jäi tuo otsikko: viimeinen Suomen suurlähettiläs Neuvostoliitossa ja ensimmäinen Suomen suurlähettiläs Venäjällä koskaan.

Seuraavassa käyn läpi joitakin antamiani haastatteluja noiden neljän vuoden ajalta. Olivathan ajat dramaattisia ja muutokset valtioiden sisällä ja kansainvälisessä kentässä valtavia.

1. Nimitys tuli julki

Annoin helmikuussa 1988 haastattelun koulukaupunkini Lahden paikallislehdelle ja totesin, että olin palvellut aikaisemmin kahteen otteeseen Suomen Moskovan suurlähetystössä. Sanoin myös, että perestroika ja glasnost luovat varmaan hyvin mielenkiintoisen työmiljöön suurlähettiläälle.

Helsingin Sanomat teki nimityksen johdosta pitkän haastattelun. Minua kuvataan tuiki tavalliseksi suomalaiseksi virkamieheksi: varreltaan lyhyehkö, helposti nauravat silmät, tarttuva nauru, joka muistuttaa varmaan karjalaisuudesta.

- Kipuaminen ulkoministeriön lähettiläshierarkian huipulle, oli Talvitielle osa ” karriääriä ”. Se on merkki tilanteen normaalistumisesta – ja lähettilään oman roolin normaalistumisesta. Nimitys oli hyvin epädramaattinen, epäpoliittinen ja looginen, sanoi prosessia läheltä seurannut asiantuntija.

Kysymykseen onko Suomella siis itäinen imago lännessä ja läntinen imago idässä, vastasin: Kyllä näinkin voisi sanoa. Suomen todellisuus on se pohja, mille imagoa rakennetaan. Jos puhun Moskovassa Paasikiven –Kekkosen linjasta, niin siellä heti rekisteröidään, mistä on kyse. Mutta jos puhumme lännessä Paasikiven-Kekkosen linjasta, ei välttämättä rekisteröidy mitään kuvaa. Ei ole väärin, jos selitämme saman asian erilaisin kielikuvin idässä ja lännessä. Selvitämme siis samaa asiaa, vaikka puhumme eri sanoin ja kuvin.

Kuvasin ensimmäistä Moskovan kauttani 1966-68 jotenkin kollektiivisen johdon ajaksi. Toisella kaudella 1976-80 alkoivat vaikeudet. Viljan tuonti suuressa määrin alkoi. Kuvasin omaa Moskovaani tuohon aikaan siten, että se käsitti Suomen suurlähetystön, Kremlin ja sen muurit, Bolshoi-teatterin, suurien konservatorion salin, Leninvuoret ( urheilua ) ja tietenkin MIDin pilvenpiirtäjän.

Olin myös silloin sitä mieltä, että Moskovan merkitys oli Suomen diplomatiassa jotenkin himmentynyt, arkipäiväistynyt. Kauteni lopulla tämä arvio oli kääntynyt päälaelleen.

2. valtuuskirjeen luovutus

Luovutin valtuuskirjeeni varapresidentti Demitsheville Kremlissä. Se oli Suomen suurlähettiläille tuolloin protokoläärisesti määritelty käytäntö. Kuitenkin olin pyytänyt tapaamista presidentti Andrei Gromykon kanssa ja pari viikkoa valtuuskirjeen luovuttamisen jälkeen tapasin myös Neuvostoliiton presidentin.

3. Moskova vuosi 1988

Myös naistenlehdet huomioivat Suomessa uuden lähettiläsperheen saapumisen Moskovaan:

Suurlähettiläs, vaimo Kristiina ja perheen nuorin lapsi 13-vuotias Vera alkoivat vähitellen toipua muuton rasituksista ja kotiutua Moskovaan. Perhe on kuvattu ns. Paasikiven sillalla eli parvekkeella, josta sotien välisen ajan Moskovassa ollut lähettiläs katseli, kun hänen vaimonsa Alli uiskenteli varsin pienessä avouima-altaassa pihalla.

Ensimmäinen näkyvä muutos Moskovan suurlähetystössä liittyy rouva Kristiina Talvitien jokapäiväiseen elämään. Aikaisemmin suurlähettilään puolison vastaanottotila sijaitsi pienessä huoneessa hiukan sivussa muista edustustiloista. Nyt huoneeseen on sijoitettu pieni ruokasali ja Kristiina Talvitie ottaa vieraansa vastaan avarassa portaikon yläpäässä olevassa tilassa, jota hallitsee Ilja Repinin maalaus ja josta on näköyhteys koko edustushuoneistoon.

Vallankumouspäivän paraati oli 7. marraskuuta.  Suomen joukkueeseen kuului lähettiläsparin lisäksi sotilasasiamiehet ja poliittinen sekä kaupallinen neuvos. Oli kylmä. Kaikilla karvalakit päässä.

Suomen itsenäisyyspäivää vietettiin Ystävyyden talolla päävieraina Valentina Tereshkova ja ministeri Ole Norrback.

Kaupallisella puolella jouduin heti miettimään clearing-kaupan kestävyyttä ja totesin tuolloin, ettei se kauppamuotona ollut vanhanaikaista. Samalla totesin, että osa kaupasta on jo neuvostofirmojen tytäryhtiöiden kanssa lännessä valuuttakauppaa. Etelä-Saimaalle syyskuussa antamassani lausunnossa totean, että myös kansallisuuskysymykset ovat joutuneet uudelleen käsittelyn kohteeksi. Totean, että tietty kasvualusta kansallisuuskysymyksissä hyväksytään, mutta on asioita, joita Moskovassa ei voida poliittisella tasolla hyväksyä. ”En näe, että kansallisuuskysymyksen käsittely on käyty loppuun. Tietenkin on niitäkin pyrkimyksiä, jotka ovat loppuneet omaan mahdottomuuteensa”, muotoilin pyrkimysten ja mahdollisuuksien rajanvedon.

Muutospaineessa kehotin Neuvostoliiton markkinoille pyrkiviä suomalaisia firmoja ottamaan pankin toiseen ja juristin toiseen kainaloon, kun ne muodostivat yhteisyrityksiä neuvostoliittolaisten firmojen kanssa

Muutokset koettiin Moskovassa myös haasteina. Lähetystön henkilökunnan autoihin tehtiin murtoja enemmän kuin aikaisemmin ja eräs toimittajaperhe oli saanut neuvostoviranomaisilta pysyvää suojelua. Henkilökuntaa kehotettiin käyttämään vain virallisia takseja.

Vuoden 1988 aikana alkoi näkyä konkreettisia merkkejä siitä, että suunniteltu Suomi-talo saattaisi toteutua Moskovaan. Sitten kävi niin, että Moskovaan tuli Helsinki-talo.

4. vuosi 1989

Vuosi 1989 oli sitten suurten muutosten aikaa. Berliinin muuri sortui ja Neuvostoliiton ja länsimaiden suhteissa alkoi isoja muutosprosesseja.

Suomen suurlähetystön työkenttä oli ollut aika pitkälti Moskova-keskeinen. Olin kiinnittänyt huomiota tähän kysymykseen toteamalla, että nyt ei voida hoitaa asioita yksinomaan Moskovassa, vaan on otettava aktiivinen ote alueisiin. Tästä kehittyi termi lähialueet, joiksi laskettiin Kuola, Neuvosto-Karjala, Leningradin alue ja Baltian maat. Sanoin tätä edellyttävän jo ympäristökysymysten tehokas hoito ja että lähialueet tarjosivat erilaisia mahdollisuuksia myös taloudelliselle yhteistyölle.

Finnair avasi Savoy-hotellin Moskovaan. Eduskunnan puhemies Kalevi Sorsa oli Suomesta kunniavieraana.

Täytin 5. syyskuuta 50 vuotta ja lehtien haastatteluissa oli seuraavia otsikoita:

Perestroikka juoksuttaa suomalaista diplomaattia
Kilpailu Neuvostoliiton markkinoista kovenee
Suurlähettilään on ajan hengessä uudistettava työtään Moskovassa

Ja sitten tuli se odotettu vierailu Neuvostoliitosta Suomeen. Lokakuun 25.-27. Mihail Gorbatshov ja Raisa Gorbatshova saapuivat Helsinkiin ja Ouluun. Totesin Gorbatshoville, että hän on saanut riemuvastaanottoja kaikkialla lännessä ja että suomalaiset kyllä arvostavat häntä vaikka eivät itkisikään ilosta. Kun suomalaiset sitten vierailun aikana itkivät ilosta, niin Gorbatshov kääntyi puoleeni ja sanoi, että huonostipa lähettiläs tuntee kansansa. Vierailun suurin anti oli se, että Neuvostoliitto virallisesti tunnusti Suomen puolueettomuuden. Käynti sankariristillä ei vielä ollut kypsynyt ajatuksena.

Kenraali Jaakko Valtasen läksiäisiä vietettiin suurlähetystössä 12. lokakuuta. Läsnä olivat Neuvostoliiton puolelta mm. Puolustusvoimien komentaja kenraali Moisejev, marsalkka Kulikov, marsalkka Ogorkov ja marsalkka Ahromejev. Silloin jo sotilaat olivat huolissaan Neuvostoliiton sisäisestä tilanteesta.

5. vuosi 1990

Vuoden 1990 keväällä aloitettiin suurlähetystössä Kropotkinin kadun musiikki-illat, joissa esiteltiin aluksi suomalaisia taiteilijoita venäläisille asiantuntijoille. Ne kehittyivät vähitellen suuren luokan musiikki-illoiksi.

Saksan ja Neuvostoliiton päästyä sopimukseen Saksojen yhdistymisestä Suomi totesi syyskuussa, että Pariisin rauhansopimukseen liittyneet Saksaa koskevat määräykset  olivat menettäneet merkityksensä.

6. vuosi 1991

Tammikuussa annoin Ilta-Sanomille haastattelun, jossa totesin Suomen Moskovan suurlähetystön nostavan kriisivalmiuttaan. Samalla kysyin ohjeitteni mukaan Neuvostoliitolta Baltian ihmisoikeustilanteesta.

Helmikuussa järjestin Suomessa ulkopoliittisen seminaarin. Aiheena oli kansainvälisestä tilanteesta johtuva Suomen aseman pohdinta historiallisessa mielessä. Tästä seminaarista on nyt paisunut Suomalaiset historiapäivät.

Presidentti Mauno Koiviston Moskovan vierailun alla annoin Nezavisimaja Gazetalle haastattelun, jonka otsikkona oli: Pyrimme ennakoimaan, mutta emme rientämään asioiden edelle.

Presidentti ja rouva Mauno Koivisto virallisella työvierailulla Neuvostoliitossa 24. – 25.6. Koivisto tapasi neljä kertaa Gorbatshovin ja kerran Venäjän presidentin Boris Jeltsinin, nyt ensimmäisen kerran.

11.8. annoin haastattelun Uudelle Suomelle, jonka otsikkona oli: Venäjän kortti nousee esiin idän suhteissa.

Moskovan kapinaviikolla Venäjän varaulkoministeri Andrei Fjodorov kävi Suomessa selostamassa tilannetta. 25.8. Suomen hallitus päätti aloittaa neuvottelut diplomaattisuhteiden uudelleen solmimiseksi Baltian maiden kanssa. 26.8. annoin laajan haastattelun Uudelle Suomelle, jonka otsikkona oli Suomen doktriini toimi toissapäivään asti, Neuvostoliiton seuraamiselta vaaditaan yhä enemmän.

Joulun alla lähdin Neuvostoliitosta Suomeen lomalle.

7. vuosi 1992

Tammikuussa palasin Venäjälle. Venäjän Federaatio oli Neuvostoliiton seuraajavaltio, joten en tarvinnut uutta valtuuskirjettä. Kävin MIDissä ilmoittamassa, että edustin nyt Suomea Venäjällä.

Tammikuussa valtiosihteeri Burbuliksen vierailulla Suomeen katsottiin YYA_sopimuksen rauenneen ja allekirjoitettiin sopimus hyvästä naapuruudesta Suomen ja venäjän välillä.

Venäjän suurlähettilääksi Suomeen nimitettiin Juri Derjabin 1.4.1992 lukien.

Kesällä presidentti Jeltsin teki vierailun Suomeen ja laski seppeleen Hietaniemen sankariristille.

18.10. viimeinen järjestämäni musiikki-ilta Kropotkinin kadulla oli ikimuistoinen. Alfred Schnittke palasi Venäjälle ja hänen musiikkinsa soi hänen läsnä ollessaan Suomen suurlähetystössä.

Lähdin Venäjältä 7.12. itsenäisyyspäivän vastaanoton jälkeen. Suomi oli täyttänyt valtiona 75 vuotta. Olin antanut Suomen Kuvalehdelle varsin kattavan haastattelun, jonka otsikkona oli Kohtalona Venäjä. Siinä käsittelin maidemme välistä historiaa, aikaani Moskovassa ja raotin hieman myös ovea tulevaisuudelle.

Espoossa 2.11.2017

Heikki Talvitie

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.