Suurvaltasäätilassa ratkaiseva muutos

Henry Kissinger on kertonut mainiossa kirjassaan On China siitä, miten edellinen muutos suurvaltasäätilassa sai alkunsa. Kiinan johto Mao Tse-tung ja Tshou En-lai katsoivat Neuvostoliiton joukkojen keskityksen Kiinan rajoille olevan todella realistinen uhka Kiinan turvallisuudelle ja siksi se halusi lähestyä Yhdysvaltoja. Siitä alkoi Kissingerin salaisen diplomatian kautta Yhdysvaltain aktiivinen Kiina-politiikka. Sen symbolina presidentti Richard Nixon teki historiallisen vierailunsa Maon Kiinaan. Minäkin söin 1970-luvun alussa New Yorkin 1. Avenuella olevassa, YK-ihmisten suosimassa, kiinalaisessa ravintolassa saman menun, jonka kiinalaiset olivat tarjonneet Nixonille.

Yhdysvaltain johtajilla on Kissingerin mukaan ollut kuitenkin useita syitä siihen, että Kiina-suhteet eivät koskaan todella lämmenneet. Eivät edes silloin kun Kiinasta oli tullut Yhdysvaltain suuri pääomittaja. Tähän on ollut ehkä suurin syy se, että Yhdysvallat on nähnyt Kiinan olevan uhka sen globaalille taloudelliselle ja sotilaalliselle ylivallalle.

Uuden Venäjän aikana Kiinan ja Venäjän suhteet eivät myöskään ole päässeet erityisemmin kukoistamaan. Venäjä halusi päästä euroatlanttisiin järjestelyihin ja kun se ei onnistunut, niin korkeat energian hinnat loivat Venäjälle kapasiteettia, jolla se kykeni lisäämään vaikutusvaltaansa kansainvälisessä politiikassa. Lisäksi Venäjän etujen mukaista näytti olevan Kiinan pitäminen ulkona Venäjän arktisilta alueilta.

Kaikki kuitenkin muuttui, kun Yhdysvallat ja EU pyrkivät liittämään Ukrainan Saksan etupiiriin Ukrainan ja EU:n välisellä vapaakauppasopimuksella. Venäjä asettui vastarintaan ja erinäisten provokaatioiden jälkeen Venäjä miehitti ja liitti itseensä Krimin niemimaan sekä tuki voimakkaasti Itä-Ukrainan separatisteja ja niiden autonomiavaatimuksia. Yhdysvallat ja EU eivät katsoneet etujensa mukaiseksi joutua aseelliseen konfliktiin Venäjän kanssa Euroopassa, joten Venäjälle määrättiin talouspakotteita. Tarkoituksena oli ajaa muutenkin huonossa taloudellisessa hapessa oleva Venäjä polvilleen ja siten myöntymään ennen kaikkea Ukrainan ja Moldovan liittämiseen Saksan etupiiriin. Angela Merkelin tavoitteet Ukrainan suunnalla ovat tietenkin sopeutettu tämän päivän voimasuhteisiin, mutta perustavoite ei eroa Saksan pitkäaikaisista tavoitteista, jotka alkoivat jo I maailmansodan aikana ja jatkuivat II maailmansodan aikana.

Kun Yhdysvaltain administraatiossa ja kongressissa on paljon voimia, joiden mukaan myös Kiinaan pitäisi soveltaa taloudellisia pakotteita, niin uusi yhtälö alkoi olla valmis. Venäjä halusi lähestyä Kiinaa saadakseen yrityksilleen pääomia lännen pääomahanojen sulkeuduttua. Kiinan etujen mukaista ei ollut päästää Venäjää sortumaan lännen pakotteisiin, joten syntyi varsin laaja sopimus siitä, miten Venäjä tulee jatkossa toimittamaan energiaa Kiinalle. Kiinan presidentin näyttävä vierailu voiton päivän juhlallisuuksissa Punaisella torilla ja vierailun yhteydessä allekirjoitetut sopimukset antoivat Venäjälle lupauksia pääomista varsin edullisin hinnoin ja nopein tuloksin.

Kiina ei siis vastusta Yhdysvaltoja, mutta se tukee Venäjää. Yhdysvalloilla ei ole tässä uudessa tilanteessa mitään mahdollisuuksia alkaa painostaa Kiinaa pakotteilla, sillä se johtaisi vain väistämättä Yhdysvaltain eristäytymiseen kehittyvien talouksien markkinoilla ja rohkaisisi Kiinaa ottamaan ratkaisevat askeleet dollarin aseman muuttamiseksi etuajassa. Lisäksi Yhdysvaltain halu joutua aseelliseen selkkaukseen Kiinan ja Venäjän yhteisen voiman kanssa ei liene kovin suuri. Tässä tilanteessa ulkoministeri John Kerry teki Sotshin matkansa ja New York Times kirjoitti kuuluisan pääkirjoituksensa Yhdysvaltain mahdollisesta kurssinmuutoksesta suhteessa Venäjään.

EU on tietenkin samanlaisen ongelman edessä. Venäjä-pakotteet ovat itse asiassa eristämässä Eurooppaa kansainvälisen politiikan valtavirroista ja pitkällä säteellä Eurooppa tulee joka tapauksessa olemaan tässä uusjärjestelyssä marginaalissa. EU:n sisäinen koheesio on nyt jo rapautumassa eikä Suomen voimat yksin riitä pitämään EU:n etuja jossain linjassa Suomen etujen kanssa. Neuvostoliiton hajottua kesti tasan 22 vuotta, kun Suomi oli käyttänyt kaiken sen poliittisen pääoman, jota sillä Venäjä-suhteissa oli ja päätynyt poliittisten suhteiden katkaisemiseen Venäjään sekä sotilaalliseen vastakkainasetteluun Itämerellä Venäjän kanssa.

Kommentit

Kirjoita uusi kommentti

Tämän kentän sisältö pidetään yksityisenä eikä sitä näytetä julkisesti.
CAPTCHA
This question is for testing whether you are a human visitor and to prevent automated spam submissions.